Windows XP:n tuki loppuu 8.4.2014 – hyvä niin!


Microsoft ilmoitti jo vuonna 2011, että pariinkin kertaa jatkunut Windows XP -käyttöjärjestelmän tekninen tuki loppuu 8.4.2014. Tämä päivä lähestyy ja siihen on aikaa itseasiassa enää alle 90 päivää. Eli ennen kesää olemme siinä tilanteessa, että XP-koneen käyttäminen internetiin kytkettynä on käytännössä järjetöntä. No miksi?

Tarkkaan ottaen kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, mutta riskit ja uhkat ovat todellisia. Näistä tiedotettiin yrityksillekin joulukuussa (Vanhentuva käyttöjärjestelmä altistaa tuhannet suomalaisorganisaatiot merkittäville tietoturvariskeille), josta alkoi vilkas keskustelu suomalaisessa mediassa.

Käyttöjärjestelmä ei saa enää päivityksiä

Teknisen tuen päättyminen tarkoittaa sitä, että XP:lle ei tulla enää jakamaan automaattisia päivityksiä, joiden avulla on korjattu käyttöjärjestelmästä löytyneitä kohtia, joihin voi olla mahdollista kohdistaa hyökkäyksiä ja mahdollisesti suorittaa haitallista koodia käyttäjän tietämättä. Päivityksissä on ollut mukana tietysti myös muita parannuksia eli ns. hotfixejä. Lisäksi XP-asiakkaiden tekninen tukipalvelu loppuu.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että XP-konetta ei pidä enää 8.4.2014 jälkeen kytkeä verkkoon. Eikä sen USB-tikkua tai muuta muistivälinettä kannata käyttää muiden laitteiden kanssa.

XP-koneita on vielä käytössä melkoisesti

Windows XP:n tuki on kestänyt 11 vuotta, ja monet ohjelmisto- ja laitevalmistajat ovat jo lopettaneet XP:n tukemisen vanhanaikaisena käyttöjärjestelmänä. Eikä ihme, sillä 11 vuotta sitten elimme aikaa, jolloin kaikissa autoissa ei ollut ABS-jarruja eikä teillä liikkunut sähköhybridiautoja. Ei ollut olemassa muita älypuhelimia kuin ensimmäiset Windows Mobilet. Ja mobiililaajakaistasta ei voinut kuin uneksia. Ja albumilistan ykkösenä oli Children of Bodomin legendaarinen Hate Crew Deathroll.

XP-käyttäjiä löytyy vielä edelleen melkoisesti, ja markkinoista riippuen jopa lähes joka viides PC-tietokoneista käyttää edelleen ”wanhaa kunnon” XP:tä. Käytölle on monia syitä, ja XP-koneet ovat usein vanhoja ja kodeissa käytössä varakoneina, lasten pelikoneina tai ”tyhmänä internet-päätteenä” vaikkapa pankkiasioiden hoidossa. Ja on edelleen niitäkin käyttäjiä, jotka ovat sitä mieltä että ”klassikko-XP on paras!”.

Oli miten oli, niin XP:n on aika siirtyä museoihin ja tietotekniikan historiaan – se vain on liian vanhanaikainen nykyiseen hyvin tietoverkko- eli Internet-keskeiseen maailmaan, jossa käyttäjät käyttävät sujuvasti erilaisia verkkopalveluita yhteydenpitoon, tietojen tallentamiseen ja työskentelyyn. Nämä ovat asioita, joita XP:tä suunnitellessa ei ollut yleisesti kuluttajien käytössä.

Mitä XP-koneelleni tapahtuu 8.4.2014?

Kun tuo paljon puhuttu päivä 8.4.2014 koittaa, niin XP-koneet eivät lakkaa toimimasta. Kone, joka ei ole kiinni verkossa, eikä siihen tuoda muistitikulla tai muulla tavalla tiedostoja ulkomaailmasta toimii edelleen kuin se kuuluisa junan vessa, kunnes laitteisto joku päivä hajoaa fyysisesti. Eli voit jatkaa lempipeliesi pelaamista XP:llä edelleen.

Sen sijaan, jos koneesi on kytketty Internetiin, niin vedä piuha irti. Itse en käyttäisi enää 8.4. jälkeen XP-koneelta Internetiä. Piste. Puhumattakaan siitä, että menisin sillä mihinkään palveluun, jossa on henkilökohtaisia tietojani kuten esimerkiksi pankkipalvelut, yhteisöpalvelut, pilvipalvelut ja niin edelleen. En myöskään säilyttäisi koneella mitään arvokkaita henkilökohtaisia tiedostojani kuten valokuvia, yhteystietoja tai vaikkapa sähköpostejani.

Uhkia ei voi ennustaa

Kuten aiemmin totesin, niin kukaan ei tiedä millaisia haittoja verkosta voi saada, mutta uhka on todellinen ja riskit realistisia. Rikolliset tahot odottavat samaan tapaan kuin mekin, että tuki loppuu, jolloin heidän kehittämät uudet hyökkäysmenetelmät jäävät vailla torjuntaa. XP-koneiden määrä on niin houkutteleva, että niitä vastaan on kannattavaa hyökätä, varsinkin kun niiden kautta voi olla sitten mahdollista päästä edelleen muihin koneisiin, XP-koneista saatujen tietojen avulla.

Vaikka Microsoft-ilmoittikin blogissaan (Microsoft antimalware support for Windows XP), että Windows XP:n virustorjuntaohjelmat tulevat saamaan päivityksiä vielä vuoden ajan, niin tämä turva on vain osittainen, koska virustorjuntaohjelmat eivät kykene tukkimaan kaikkia hyökkäysreikiä. Näiden hyöty rajoittuu niihin hyökkäysmenetelmiin, jotka ne voivat tunnistaa. Tietysti tämä on parempi kuin ei mitään, mutta käytännössä ne tuskin tulevat riittämään.

Kuten aiemmin totesin, niin Windows XP on auttamatta vanha kaikilla mittareilla. Sen ylläpito maksaa kaikille toimijoille ja sen arkkitehtuuri on ajalta ennen pilvipalveluita ja älypuhelimia. Sen takia olisi hyvä, että nyt vihdoin kaikki XP-koneet saataisiin pois Internetistä, koska ne jopa haittaavat muiden käyttäjien palveluiden käyttöä.

Mitä voin tehdä ennen 8.4.2014?

Mikäli et halua jättää XP-konetta eristettynä johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen, niin käytännössä sinulla on kaksi vaihtoehtoa: hankkia uusi kone tai päivittää XP-kone uudempaan tuettuun Windowsiin.

1. Uuden tietokoneen hankkiminen

Oma suositukseni on hankkia uusi kone. Tällöin vanha kone voi jäädä edelleen ”varalle”, kunhan sitä ei pidetä kiinni verkossa, ja siihen ei asennella uusia sovelluksia, joiden kautta koneeseen voisi kulkeutua ei-toivottuja vieraita.

Tietokoneet kehittyvät jatkuvasti, ja jo kolme vuotta vanhan koneen korvaaminen uudella on sama kuin hyppäisi autoilussa kymmenen vuotta eteenpäin. Koneet ovat tehokkaampia ja tarjolle on tullut useita erilaisia vaihtoehtoja. Nykyään ei tarvitse enää valita läppärin ja pöytäkoneen väliltä, vaan näiden ympärille on tullut erilaisia ”hybridejä”. Niin sanotuissa all-in-one-tietokoneissa tietokoneen näyttöön on saatu mahtumaan koko tietokone, joten perinteiset piuhasotkut jäävät historiaan ja työpöydältä kuluu vähemmän tilaa. All-in-one-koneen mukana tulevat erillinen näppäimistö ja hiiri, mutta kaikki muu kaiuttimia myöten on näytössä, joka useimmiten on kosketusnäyttö.

Oma yli 60-vuotias äitini päivitti vanhan XP-koneensa tällaisen ”kaikki yhdessä”-koneeseen, ja oli mielenkiintoista seurata kuinka isolla näytöllä varustetun koneen nopeus ja helppokäyttöisyys sain hänetkin innostumaan ihan uudella tavalla. Ja nyt lapsenlapset voivat kirjautua koneeseen omilla Microsoft-tileillään käyttäen kuvasalasanaa kosketusnäyttöä tökkien, ja sen jälkeen omia pelejä pelaten niin, ettei mamman tarvitse olla huolissaan, että hänen tiedot olisivat vaarassa tai työpöytä täyttyisi kaiken maailman peleistä. Tästä löytyy esimerkkejä AIO- ja pöytäkoneista.

Hybriditabletit korvaavat entiset nettiläppärit

Toisenlainen hybridi on nykyaikainen tabletin ja läppärin yhdistelmä. Muutama vuosi sitten halvat ja pienet nettiläppärit olivat pop, mutta moni pettyi siihen, koska se oli hidas ja näytöt olivat huonoja. Nyt on tarjolla pienellä näytöllä varustettuja läppärin tehoisia hybriditabletteja, joissa on kosketusnäytöllä varustettu tabletti, johon voi helposti liittää näppäimistön ja jopa lisäakullisen näppäimistön, jolloin tabletti muuttuu hetkessä läppäriksi tai päinvastoin.

Näin saadaan molempien laitetyyppien hyödyt kerralla. Kevyt tabletti soveltuu median kuluttamiseen ja webbiselailuun, ja läppärillä voi pelkän kuluttamisen sijaan myös tuottaa sisältöjä ja kirjoittaa kunnollisella näppäimistöllä. Usein näiden laitteiden mukana tulee myös aina hyödyllinen Office. Täältä löytyy esimerkkejä hybrideistä ja kannettavista tietokoneista.

Valinnanvaraa löytyy

Näiden konetyyppien lisäksi löydät Windows-tabletteja, ultrabookeja, tehokannettavia, pöytäkoneita ja tehotyöasemia. Kaikissa niissä on yhtenäinen käyttökokemus, joka on käytettävissä joko kosketuksella tai ilman. Niistä löytyy perinteinen hiiri ja näppäimistökäyttöön soveltuva työpöytä kuten XP:ssäkin. Mutta sen lisäksi niitä voi käyttää nykyaikaisesti myös kosketuksella käyttötarkoituksesta riippuen. Ja näiden koneiden tietoturva on nykyaikaisella tasolla, ja ne toimivat hyvin yhteen erilaisten pilvipalveluiden kanssa – jopa niin hyvin, että kaikissa koneissasi on samat asetukset ja sovellukset valmiina käyttöön.

Uskon, että XP-käyttäjä yllättyy positiivisesti uudesta Windows 8.1:stä, kuten äidillenikin kävi. Siinä on jotain tuttua ja jotain uutta, jotka yhdessä tarkoittavat samaa kuin siirtyisi autoilemaan 80-luvun autosta tuliterään hybridiin.

2. XP-koneen päivittäminen

Mutta ei myöskään kannata olla harkitsematta muutaman vuoden vanhan hyvän ja toimivan tietokoneen päivittämistä. Ennen päivittämistä pitää tietysti tarkastaa, että koneen laitteisto on sopiva uuden Windows-käyttöjärjestelmän käyttämiseksi. Vaikka Windows 8.1 hyödyntää taas tehokkaammin koneen resursseja, niin silti siinä on niin paljon enemmän ominaisuuksia, että itse en lähtisi asentamaan sitä yli 3-4 vuotta vanhaan koneeseen, ellei kone ole ollut aikanaan kunnon kone. Asentaminen kyllä onnistuu, ja kone voi olla jo entistä nopeampikin, mutta tietokoneidenkin osat kuluvat käytössä, ja on todennäköisempää, että vanha kone hajoaa aiemmin kuin uusi.

Itse asensin Windows 8:n omaan neljä vuotta vanhaan pikkuruiseen Asus EEEBOX -koneeseen, jossa on Atom-prosessori ja 2 Gt muistia. Laite on hyrrännyt hyvin, ja se on päivittäisessä käytössä mm. verkkoselailussa Internet Explorer 11:sta kanssa ja Netflix-videokäytössä kiinni hieman isommassa näytössä.

Voit ladata XP:n versiopäivityksen tukisovelluksen tästä, jolla voit selvittää, että voiko uuden Windowsin asentaa nykyiseen koneeseensi. Lisätietoa XP-koneen päivittämisestä löydät erityiseltä ”Päivittäminen Windows 8.1 -versioon Windows Vista- tai Windows XP -versiosta” -sivulta.

Alla on yhteenveto Windows 8.1:n järjestelmävaatimuksista:

  • Suoritin: 1 GHz tai nopeampi
  • RAM-muisti: 1 gigatavu (32-bittinen) tai 2 gigatavua (64-bittinen)
  • Vapaa kiintolevytila: 16 gigatavua (32-bittinen) tai 20 gigatavua (64-bittinen)
  • Näyttösovitin: Microsoft DirectX 9 -näyttösovitin ja WDDM-ohjain

Mutta muista tarkistaa myös se, että käyttämäsi sovellukset tukevat Windows 8 -käyttöjärjestelmää. Mikäli käytössäsi on erikoisempia sovelluksia, jotka ovat sinulle tarkeitä, niin mielestäni silloin vanha XP-kone kannattaa jättää koskemattomaksi ja käyttää näitä sovelluksia sillä edelleen. Sovellusten ja laitteiden yhteensopivuudesta löydät lisätietoa edellä mainitusta ohjeesta.

Päivitys pitää tehdä ns. puhtaana asennuksena, joten joudut varmuuskopioimaan kaikki tiedot ennen päivitystä ja palauttamaan ne uuteen koneeseen. Tämä koskee myös kaikkia sovelluksia.

Aikaa on enää alle 90 päivää – toimi!

Päädyit sitten kumpaan vaihtoehtoon tahansa, niin nyt on aika toimia, koska maagiseen päivään on aikaa enää alle 90 päivää. Jos sinulla asia on jo kunnossa, niin vinkkaa tästä mahdollisille tutuille, jotka vielä arpovat mitä tehdä XP:nsä kanssa tai eivät ole edes tietoisia tulevasta muutoksesta. Toisaalta voit ajatella myös niin, että nyt on aika tehdä kevätsiivous ja hankkia kotiin uusi uljas laite. Myymälässä myyjät osaavat auttaa sinua löytämään uuden itsellesi sopivan koneen tai browsaile itse verkkokauppojen tarjontaa.

Hyödyllisiä linkkejä

Huomautus lukijalle. Työskentelen nykyään Windowsin parissa, mutta mielipiteet ovat omiani.

Advertisements

Tietoja Kitevesku

digitalist, mixed reality, mobility, kitesurfing and vintage VW Bus and Porche enthusiastic.
Kategoria(t): Hardware, Software, Windows Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Windows XP:n tuki loppuu 8.4.2014 – hyvä niin!

  1. Huuhaa sanoo:

    Vaihtoehto kolme: vaihda käyttöjärjestelmä johonkin linux-julkaisuun.

    • kitevesku sanoo:

      Moi Huuhaa ja kiitos kommentista! Tietenkin yksi mahdollisuus on vaihtaa kokonaan toiseen käyttöjärjestelmään ja opetella sen käyttö ja ylläpito. Asiallinen kommentti. Linuxin lisäksi on olemassa myös muita vaihtoehtoja, joten pähkäiltävää riittää.

      • kuravelli. sanoo:

        Jeps. Itse vaihdoin noin kolme vuotta sitten Windowsista Linux Mint jakeluun. Siirtyminen kävi kivuttomasti ja Mintin käyttö, sekä ylläpito on helppoa. Peruskäytössä Linux on oikein hyvä ratkaisu.

  2. CoBHC sanoo:

    Isot propsit Veskulle Hate Crew Deathroll -albumin listaykköspaikan muistamisesta ja mainitsemisesta! Kyseinen albumi on vieläkin yksi CoB:n parhaimpia levyjä.

  3. Marcus sanoo:

    Hei Vesku; ei yksitoista vuotta sitten ole niin pitkä aika edes mobiilimaailmassa. Vuonna 2003 olin ylpeä, jo toisen Symbian s60 (Nokia 6600) älypuhelimen omistaja. Luurissani oli aktiivikäytössä useita kymmeniä ilmais- ja maksullisia sovelluksia (mm. GPRS-radiota, valvontakameraa, puheluiden nauhoitusta jne). Mobiililaajakaistana toimi 128kbit/s dl/ul jonka tarjosi Saunalahti hintaan 4,90€/kk. Sillä mm. katselin live TV-streamejä jne. Windows Mobilen lisäksi oli siis jo s60 ja s80 Symbianit puhumattakaan muista eksoottisimmista älypuhelinkäyttiksistä (esim. eri Linux OS’t yms.).T. Marcus

    • kitevesku sanoo:

      Moi Marcus! Kyllähän vuosi 2003 oli mobiilissa jo ”kolmatta aaltoa”, jolloin datapalvelut alkoivat yleistymään ja päätelaitteissa oli jo värinäyttöjä. Tuo oli juuri niitä hetkiä, kun älypuhelimien suurin murros alkoi tapahtumaan kosketusnäyttöjen, 3G-yhteyden ja tehon kasvaessa. Mutta rehellisyyden nimissä joudun toteamaan, että kyllä ”aika kultaa” hieman muistoja. Tänä päivänä tuon ajan datanopeudet, pienet ja epätarkat näytöt ja puhelimien prosessointitehot sekä muistin määrä herättäisivät nuorisossa lähinnä hilpeyttä. Ja voisi siinä itsellänikin päästä pieni ärräpää, jos joutuisi katsomaan Sotshin kisojen lätkämatseja 128 kbits yhteydellä sen ajan näytöistä.

      Vertauksesi on kyllä muuten aivan loistava. Mutta kyllä on pakko haastaa, että maailma olisi hyvin erinäköinen, jos puhelimet eivät olisi kehittyneet sitä vauhtia mitä ovat. Itse ajelen kesäisin 60- ja 70-luvun Kleinbusseilla. Kun niitä vertaa nykyautoihin, niin näkee, että autoteollisuuden kehitys on oikeasti ollut hidasta ajamiseen liittyvien innovaatioiden suhteen, jos se suhteuttaa mobiili- tai tietokonekehitykseen. IMHO. 🙂

  4. Paluuviite: Windows XP:n tuki loppui – ethän jätä konettasi suojaamatta! | Mr. Windows Phone Finland

  5. Kakkes sanoo:

    Win Xp oli paras kaikista microsoftin käyttöjärjestelmistä, ja toimii vieläkin 😀
    Paras ja harmi kun sitä ei saa enää mistään kunnolla :/

    • kitevesku sanoo:

      Moi Kakkes! XP on hieno ja klassinen kapistus, mutta auttamattoman vanha ja tehoton verrattuna Windows 10:een. Onhan se tietysti klassikko! 🙂 Itsekin ajelen 60-luvun klassikoilla kesäisin, mutten ottaisi sellaista päivittäiseksi käyttöautoksi mm. turvallisuuden, ajettavuuden ja kulutuksen takia. Mukavia XP-hetkiä sinne!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s